Loskaeetos
Me suomalaiset olemme tottuneet syys-talvisin, keväisinkin, rämpimään loskassa. Siitä käsittääkseni sai nimensä Miki Kuusen ja hänen kumppaniviisikkonsa vuonna 2008 perustama start-up -yritystapahtuma Loska, eli Slush.
Virallisen tiedon, eli Wikipedian, mukaan "Slushin tavoitteena on saattaa yhteen kansainvälisiä kasvuyrityksiä, sijoittajia ja mediaa sekä auttaa yrittäjiä menestymään ja nostamaan yrityksensä maailman parhaaksi valitsemallaan toimialalla."
Tavoite on kunnianhimoinen ja kannatettava. Sanon nyt heti, että en ole käynyt tapahtumassa, enkä siten tietenkään voi arvioida sen sisältöä. Sen verran kuitenkin seuraan aikaani, että olen huomannut minkälaista yrittäjäeetosta se ruokkii. Tiedän myös, että tapahtuman huipennus on Pitching-kilpailu, jossa yrittäjiä palkitaan siitä, että osaavat esittää myyvästi liikeideansa, osoittavat kykynsä myydä yrityksensä osakkeita, ei niinkään tuotteita.
Varmasti tapahtumalla on meriittinsä, mutta se myös palvoo yrittäjäkuvaa, jossa arvo kumpuaa ideasta, ei yrittäjyydestä. Slushin sankarit ovat ne, jotka saavat hyville ideoilleen ison tukun rahoitusta luopumalla pienestä siivusta yhtiönsä osakkeista. Supersankarit saavat myytyä koko firmansa ja rikastuvat niin, ettei tarvitse enää olla yrittäjä vaan siirrytään sijoittajaksi.
Olen kohdannut yrittäjiä, jotka ovat perustaneet ja rakentaneet yhtiönsä alusta alkaen tarinaksi, jonka saisivat pian myytyä, ikäänkuin jokin liikeidea itsessään olisi arvokas. Niin ei ole. Ideat ovat halpoja, jopa keksinnöt; arvokasta on yrittäjyys, jossa rakennetaan liikeideasta suuri ja kukoistava yritys. Itse idean ei tarvitse olla edes ainutlaatuinen.
Sam Walton ei keksinyt mitään rakentaessaan Wall Martista maailman suurimman kauppaketjun, vaan oman kertomansa mukaan vain aina mietti miten omaksua ja kehittää muiden hyviä toimintatapjoa omaan yhtiöönsä. Ideoita hän haki mistä tahansa ja koko ajan. Steve Jobs mullisti kolme teollisuudenalaa lähinnä miettimällä jatkuvasti miten voisi hyödyntää muiden keksintöjä. Koneen suureksi kasvattaneet Herlinit eivät keksineet hissejä, mutta yhtiö tekee niitä edelleen maailmanjohtavasti koska yhtiötä on osattu johtaa ja kehittää. Spotifyn Daniel Ek ja Martin Lorentzon eivät keksineet streaming-tekniikkkaa, eivätkä Larry Page ja Sergey Brin keksineet hakukonetta, joskin Googlen algoritmit ovat käsittääkseni ainutlaatuisen nerokkaita.
Toki rahoitus on tärkeää kasvuyrityksille, ja onkin oma paradoksalinen ongelmansa, että nollakorko-aikana joudutaan turvautumaan oman pääoman myymiseen. Se on kaikkein kallein rahoitusmuoto, enemmän tänään kuin koskaan. Tarvitaan Slush, koska pankeista ei saa riskirahoitusta vaikka rahaa on keskuspankeista työnnetty niiden holveihin aivan ennennäkemättömästi.
En ole kateellinen rikastuneille, enkä vastusta Slushia, mutta sen ruokkima yritttäjäeetos on kyseenalainen: perusta ja myy firma. Tämä on toki kärjistys muttei ihan perusteeton.
Arvokkaampi yrittäjäeetos keskittyisi yrityksen kasvattamisen taitoihin, kykyyn myydä tuotteita ja palveluita, ei osakkeita, taitoon kehittää yritystä, ei pitching-osaamiseen. Vaikkapa matkimalla muita, mutta aina vähän paremmin - tietenkin patenttilakeja noudattaen - ja vientimarkkinoille ponnistamalla. Näin neuvoi äskettäin eräässä seminaarissa Suomen tunnetuin kansantaloustieteilijä, MIT:n Professori Bengt Holmström ja olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Euroopan kasvumoottorimaassa Saksassa, vientiteollisuus on vahvasti keskisuurten, niin sanottujen Mittelstand-yritysten varassa. Suomessa oli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreen raportin mukaan toissa vuonna vain 51 tämänlaista teollisuusyritystä, jotka työllistävät 250–499 ihmistä. Niistä yli puolet ovat yli 50 vuotta vanhoja! Mielestäni luvut ovat veret seisauttavat.
Suomi tarvitsisi kenties vähemmän loskaa ja Slush-hypeä ja enemmän yritysjohtajia ja yrittäjiä, jotka osaavat rakentaa ja johtaa tuon kokoluokan yrityksiä, ja sitten vaikka ostaa täydentäviä yrityksiä maailmalta, omien myymisen sijaan. En tiedä miten tämä tehtäisiin, mutta mielestäni tämä on tärkein talouspoliittinen kysymys maassamme. Ehkä voisimme matkia, vähän paremmin, saksalaisia?
Virallisen tiedon, eli Wikipedian, mukaan "Slushin tavoitteena on saattaa yhteen kansainvälisiä kasvuyrityksiä, sijoittajia ja mediaa sekä auttaa yrittäjiä menestymään ja nostamaan yrityksensä maailman parhaaksi valitsemallaan toimialalla."
Tavoite on kunnianhimoinen ja kannatettava. Sanon nyt heti, että en ole käynyt tapahtumassa, enkä siten tietenkään voi arvioida sen sisältöä. Sen verran kuitenkin seuraan aikaani, että olen huomannut minkälaista yrittäjäeetosta se ruokkii. Tiedän myös, että tapahtuman huipennus on Pitching-kilpailu, jossa yrittäjiä palkitaan siitä, että osaavat esittää myyvästi liikeideansa, osoittavat kykynsä myydä yrityksensä osakkeita, ei niinkään tuotteita.
Varmasti tapahtumalla on meriittinsä, mutta se myös palvoo yrittäjäkuvaa, jossa arvo kumpuaa ideasta, ei yrittäjyydestä. Slushin sankarit ovat ne, jotka saavat hyville ideoilleen ison tukun rahoitusta luopumalla pienestä siivusta yhtiönsä osakkeista. Supersankarit saavat myytyä koko firmansa ja rikastuvat niin, ettei tarvitse enää olla yrittäjä vaan siirrytään sijoittajaksi.
Olen kohdannut yrittäjiä, jotka ovat perustaneet ja rakentaneet yhtiönsä alusta alkaen tarinaksi, jonka saisivat pian myytyä, ikäänkuin jokin liikeidea itsessään olisi arvokas. Niin ei ole. Ideat ovat halpoja, jopa keksinnöt; arvokasta on yrittäjyys, jossa rakennetaan liikeideasta suuri ja kukoistava yritys. Itse idean ei tarvitse olla edes ainutlaatuinen.
Sam Walton ei keksinyt mitään rakentaessaan Wall Martista maailman suurimman kauppaketjun, vaan oman kertomansa mukaan vain aina mietti miten omaksua ja kehittää muiden hyviä toimintatapjoa omaan yhtiöönsä. Ideoita hän haki mistä tahansa ja koko ajan. Steve Jobs mullisti kolme teollisuudenalaa lähinnä miettimällä jatkuvasti miten voisi hyödyntää muiden keksintöjä. Koneen suureksi kasvattaneet Herlinit eivät keksineet hissejä, mutta yhtiö tekee niitä edelleen maailmanjohtavasti koska yhtiötä on osattu johtaa ja kehittää. Spotifyn Daniel Ek ja Martin Lorentzon eivät keksineet streaming-tekniikkkaa, eivätkä Larry Page ja Sergey Brin keksineet hakukonetta, joskin Googlen algoritmit ovat käsittääkseni ainutlaatuisen nerokkaita.
Toki rahoitus on tärkeää kasvuyrityksille, ja onkin oma paradoksalinen ongelmansa, että nollakorko-aikana joudutaan turvautumaan oman pääoman myymiseen. Se on kaikkein kallein rahoitusmuoto, enemmän tänään kuin koskaan. Tarvitaan Slush, koska pankeista ei saa riskirahoitusta vaikka rahaa on keskuspankeista työnnetty niiden holveihin aivan ennennäkemättömästi.
En ole kateellinen rikastuneille, enkä vastusta Slushia, mutta sen ruokkima yritttäjäeetos on kyseenalainen: perusta ja myy firma. Tämä on toki kärjistys muttei ihan perusteeton.
Arvokkaampi yrittäjäeetos keskittyisi yrityksen kasvattamisen taitoihin, kykyyn myydä tuotteita ja palveluita, ei osakkeita, taitoon kehittää yritystä, ei pitching-osaamiseen. Vaikkapa matkimalla muita, mutta aina vähän paremmin - tietenkin patenttilakeja noudattaen - ja vientimarkkinoille ponnistamalla. Näin neuvoi äskettäin eräässä seminaarissa Suomen tunnetuin kansantaloustieteilijä, MIT:n Professori Bengt Holmström ja olen hänen kanssaan samaa mieltä.
Euroopan kasvumoottorimaassa Saksassa, vientiteollisuus on vahvasti keskisuurten, niin sanottujen Mittelstand-yritysten varassa. Suomessa oli Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen tuoreen raportin mukaan toissa vuonna vain 51 tämänlaista teollisuusyritystä, jotka työllistävät 250–499 ihmistä. Niistä yli puolet ovat yli 50 vuotta vanhoja! Mielestäni luvut ovat veret seisauttavat.
Suomi tarvitsisi kenties vähemmän loskaa ja Slush-hypeä ja enemmän yritysjohtajia ja yrittäjiä, jotka osaavat rakentaa ja johtaa tuon kokoluokan yrityksiä, ja sitten vaikka ostaa täydentäviä yrityksiä maailmalta, omien myymisen sijaan. En tiedä miten tämä tehtäisiin, mutta mielestäni tämä on tärkein talouspoliittinen kysymys maassamme. Ehkä voisimme matkia, vähän paremmin, saksalaisia?
Kommentit
Lähetä kommentti