The new black

Aikamme suosituimpia neologismejä ovat kaikenlaiset versiot sanonnasta, että jokin väri tai asia on uusi musta. Itseironinen muunnelma "Black is the new black" on sekin nykyään klisee.

Nämä sanonnat - joita kielitieteilijät kutsuvat lumiklooneiksi - syntyivät muodin maailmaan: onhan musta vaate aina tyylikäs ja yhdisteltävissä useimpiin väreihin. Tänä päivänä kaikki tietävät, että silloin on syytä tottua johonkin väriin kun se on uusi musta. Muistan inholla kun kyseessä oli petroolinsininen.

Käyttö on levinnyt siihen, että uusista ilmiöistä muodin ulkopuolella saatetaan sanoa, että nehän ovat uusi normaali. Näin kuvataan tottumuksen syntymistä myös epämiellyttäviin ilmiöhin, turtumista. Esimerkiksi blogosfäärin kirjoitusten keskimääräinen laatu ja MV-sivuston suosio todistavat, että joissakin piireissä ääliö on uusi älykkö. Muukalaisvastaisuuden normalisoituminen osoittaa, että rasismin hyväksyminen on uusi suvaitsevuus.

Kerran sairaalassakin huomasin turtumisen uhan. Siellä uhkaa laitostuminen. Värittömän vihreät ja väljähtäneen ruskeat pyjamat ja valkoiset takit täyttävät käytävät, eikä siinä kohta ole mitään ihmeteltävää. Kun lääkärin povitaskusta vilkuilee muistiinpanovihko, sehän on tyylikäs kuin Carl Haglundin taskuliina. Upeaa, kun hoitajan croksien väri viittaa elegantin hillitysti kaulassa roikkuvan remmin sävyyn.

Ja sitten oli sairaalaruoka. On hienoa, että tarjoillaan neljä ateriaa päivässä, kannetaan suoraan eteen tai sängyn laidalle. Mutta miten siitä koskaan tokenee, kun tajuaa ajattelleensa joskus, että Yäk is the new black!